Tarina

Tapahtuman taustalla on kaksi aktiivista miestä

Arto Saarinen juhli pari vuotta sitten viisikymppisiään, mutta leikkimielisyys ei ole kadonnut ajan saatossa, päinvastoin. Arton harrastus lähti liikkeelle isältään joululahjaksi saadun Fleischmann-junaratapaketin myötä.

Artolla on Helsingin Pasilassa vanhanajan kivijalkaliike, jossa on myytävänä monenlaista tavaraa ja materiaaleja, myös nukkekoteihin. Liike aloitti 1990-luvulla nimellä Risteysasema. Valikoiman laajennettua junapuolelta muihinkin pienoismalleihin, Arto muutti nimen Mallikaupaksi. Liikkeessä toimii myös pienoisvetureiden korjauspalvelu. Mallikaupalla on tapahtumassa oma pisteensä, jossa pääsee näkemään tämän hetken tarjonnan.

Erkki Pulkki on puolestaan jo toimihenkilön päivätyöstään eläköitynyt, mutta edelleen muutoin aktiivinen. Pienoisrautatieharrastus on vuosien varrella tuonut mukavaa vastapainoa arkeen. Erkki on Alppirautatieharrastajat ry:n aktiivi. Heillä on ollut vuosien varrella upeita näyttelyitä.

Erkki hoitaa Ihmeellinen Pieni Maailma -tapahtuman myynti- ja näyttelypöytien varauksia pienoismalli- ja junapuolen osalta.


Arto ja Erkki ovat järjestäneet yhdessä tapahtumia vuodesta 2010 alkaen. Ensimmäinen yhteinen tapahtuma oli Helsingin Suvilahdessa nimeltään Pienoisrautatiepäivät. Maailman raotettua oviaan koronan jälkeen parivaljakko päätti taas kerran yhdistää voimansa. He halusivat koota kaikki alan harrastajat saman katon alle ja vielä kohtuullisin kustannuksin sekä näytteilleasettajille, myyjille että suurelle yleisölle.

Tutkittuaan eri vaihtoehtoja, totesivat, että Espoon Otahalli vastasi tähän tarpeeseen parhaiten. Halli on erittäin tilava ja sinne on hyvät kulkuyhteydet. Koko tapahtuma rakennetaan pitkälti talkoopohjalta. Myyntipaikat ja messuliput on hinnoiteltu niin huokeiksi kuin mahdollista.

Arto ja Erkki ovat jakaneet tietoa tapahtumista viidakkorummun ja sosiaalisen median kautta kymmenille tuhansille harrastajille. Tapahtumassa on tasaisesti näytteilleasettajia ja myyjiä erilaisia ryhmistä ja järjestäjät tekevät kaikkensa, että tapahtumasta tulee mielekäs ja mukava kaikille. Vuosittain mukana on pienoisrautatieharrastajia, muovimallirakentajia, autoratoja, Legoja, vanhoja kiiltokuvia, My Little Ponyja jne. Vaatteita ja tarvikkeita on saatavilla myös Barbeille ja muille muotinukeille. Sekä Nukke- ja leluyhdistys että Päijät-Hämeen nukkekotiyhdistys ovat mukana tapahtumassa.


Hannele Lemmetty, Helsingin nukkekotikerhon aktiivi, toimii tapahtuman nukkepuolen edustajana. Hänet usein sekoitetaan alan veteraaniin, Hattulalaiseen Ruustukki Designin Hannele Lemmetyiseen, joka toimii messuilla osallistujan ja työpajan vetäjän roolissa. Nukkekotipuolelta on mukana nukkekotitarvikkeiden maahantuojia, valmiiden ja puolivalmiiden huonekalujen myyjiä. Käsityöläisten edustus on vahva; kokonaisia kalustettuja taloja, nukentekijöitä, ruokiin erikoistuneita taitajia, pienten lasisten korist-esineiden tekijöitä, rustiikkisia rautalankakalusteita, ym.

Siinä missä nukkekotipuolella harrastajat ovat pääosin naisia, erilaisten kulkuvälineiden pienoismallien puoli on suurelta osin miesten hallussa. Yhteistä molemmilla harrastajaryhmillä on intohimo omaa valittua lajia kohtaan. Kokemusten jakaminen tämän kaltaisissa tapahtumissa onkin sitä hauskinta vuorovaikutusta. Sekä myyjän että ostajan näkökulmasta tuotteen ominaisuudet tulevat parhaiten esiin livenä. Värisävyt, koot ja muodot näkyvät realistisesti ja niitä voi vertailla keskenään. Tärkeintä on, että alan harrastajat ja ammattilaiset pääsevät tapaamaan toisiaan kasvokkain.