Haluamme kiittää Teitä kaikkia Ihmeellinen Pieni Maailma 2022 -tapahtumassa mukanaolosta!
Tapahtumasta on kulunut jo tovi ja on edelleen mukavasti mielessä. Tapahtumajärjestäjien näkökulmasta IPM2022 oli sangen onnistunut. Näytteilleasettajia oli paljon, noin 250, ja kaikkiaan 81 osastoa.
Iloksemme yleisöäkin oli paljon, aikuiset ja lapset yhteen laskettuna noin 3300. Aikamoinen joukko. Ihmiset vaikuttivat tyytyväisiltä ja katsojia riitti pöytien ympärille. Oli aika nautinnollinen olo. Kahvilassakin näytti käyvän vilkas kuhina.
Kyseltiin muutamilta kymmeniltä katsojilta mistä olivat saaneet vinkin tulla katsomaan tapahtumaa: Kaikenlaiset viestivälineet mainittiin, kuten Helsingin Sanomien Menovinkkipalsta netissä (ja muutama muukin vastaava palsta), espoolainen Länsiväylä -lehti, sekä useiden erilaisten Facebook-ryhmien kautta kulkeneet viestit. Samoin mainittiin meidän pikkumainokset sekä se, että joku tuttava oli käynyt edellispäivänä ja kehunut tapahtumaa. Eksoottisin oli kuitenkin erään naishenkilön kertomus: olivat veneilleet kesällä merellä Utön saarelle. Siellä pienessä kyläkaupassa oli jonkun sinne viemä mainos nukkekotitarvikkeiden myynnistä IPM2022 tapahtumassa Espoossa.

Kiitos yhteistyöstä. Toivomme tapaavamme Teidät kaikki uudelleen IPM2023 -tapahtumassa!